Tänään olimme Leppävaarassa jakamassa Jannen esitteitä, ja tunnelma kaduilla oli aivan huikea. Moni kertoi jo käyneensä ennakkoon äänestämässä Jannea. Huomenna jalkaudumme Jannen ja tukiryhmän kanssa ainakin Loviisaan, Porvooseen, Tikkurilaan, Myyrmäkeen, Espoon Lippulaivaan ja Tapiolaan, tervetuloa tapaamaan ja tenttamaan ehdokasta, jos pyörit noilla huudeilla!

Liitän tähän alle vielä Jannen isän, Yrjö Länsipuron kirjoituksen, joka on julkaistu Jannen kotisivuilla ja Vihreää valoa -lehdessä. Nyt on aika saada vihreää valoa eduskuntaan, nyt on aika äänestää Uudellamalla numeroa 56!

Vaalivoittoterveisin,

Maria
Jannen kampanjapäällikkö
**************************************************************

Janne Länsipuro on kotoisin Pernajasta itäiseltä Uudeltamaalta.
Mutta myös Helsingistä, New Yorkista, Moskovasta, Kuala Lumpurista, Hong Kongista, Washingtonista ja Massachusettsin Amherstista…

Ulkomaankirjeenvaihtajan pojan olisi voinut odottaa hakeutuvan toimittajaksi isänsä jalanjälkiin – isä olisi sitä ehkä toivonutkin – mutta isän ja pojan välillä oli yksi merkittävä ero. Isän journalistiset ihanteet, tapahtumien tarkkailu, neutraali raportointi ja viileä analyysi eivät riittäneet Jannelle. Mitä enemmän hän näki, sitä enemmän hän halusi vaikuttaa. Hän ei halunnut olla ”juttujen” vaan muutoksen tekijä.

Lapsuudessaan 70-luvun Helsingissä Janne imi itseensä senaikaisia tunnelmia ja edistyksellisiä käsityksiä. Ekaluokan ainevihosta löytyy protesti Altajoen patoamista vastaan, ja piirroksissa näkyy banderolleja.

Muuttaessaan vanhempiensa mukana Moskovaan 1980-luvun alussa Janne pääsi katsomaan pikkupojan terävin silmin yhteiskuntaa, joka oli perin erilainen kuin silloinen kuvansa Suomessa, ja jonka rappion merkit olivat jo havaittavissa. Suomalaislapset kulkivat omin päin pitkin kaupunkia, löysivät takapihoilta ja romuvarastoista kaikenlaista jännää ja varmasti saivat erilaisen kuvan kaupungista ja maasta kuin edustustoissa ja toimistoissa ahertavat vanhempansa. Janne katseli kiinnostuneena televisiosta Leonid Brezhnevin ja muiden johtajien hautajaisia ja kuunteli aikuisten loppumatonta spekulointia tulevista muutoksista. Hän oli myös valmis sanomaan mielipiteensä – vaikkapa johdinauton kanssamatkustajalle jolla oli Jannen kauhuksi kaniturkiksesta lakki: ”Krolik-shapka ne harashoo”, kanihattu ei hyvä!

Moskovan jälkeen Janne ehti käydä vuoden Suomalaista Yhteiskoulua, sitten olivat vuorossa Kuala Lumpurin ja Hongkongin kansainväliset koulut.
Koulun vaihtaminen ei ole varhaisnuorelle helppoa edes yhden maan, kielen ja kulttuurin piirissä, saati sitten yli kaikkien rajojen. Vaikeuksien palkkana on – kielitaidon lisäksi – mahdollisuus kasvaa alusta lähtien maailmankansalaisuuteen ja varjeltua yhden ainoan oikean kulttuurin ja autuaaksitekevän totuuden harhalta. Ystävien ihonvärillä ei ollut mitään merkitystä, koko asia nousi esiin vain vanhempien sitä kysellessä…

1980-luvulla Malesia ja Hongkong olivat jo pikku taloustiikereitä,jotka menestyivät hyvin Japanin vanavedessä. Rakennemuutos kehitysmaasta ”äskettäin teollistuneeksi” oli läheltä nähtynä monimuotoinen ja myös tuskallinen prosessi. Nuoreen mieleen rekisteröityi tapahtumia ja tosiasioita, joista kriittinen ajattelu kumpusi luonnostaan.

Janne halusi nähdä myös varsinaista kolmatta maailmaa. Hän oli töissä kahviviljelmällä Nicaraguassa ja osallistui amerikkalaisen AIDS-prikaatin neulanjako-operaatioihin Bangkokin slummeissa. Isänsä kamera-assistenttina hän tutustui metsätuhoihin Nepalissa, amerikkalaisten sotilastukikohtien lieveilmiöihin Filippiineillä ja kyynelkaasun vaikutuksiin Soulin yliopistojen kampuksilla. Isän raportoidessa Pekingistä keväällä 1989 Janne osallistui samaan aikaan protestimielenosoituksiin Hongkongissa. Persian lahden sodan aikana hän oli yksi rauhanmielenosoitusten johtajista Hongkongissa.

Jälleen muutto, nyt Yhdysvaltoihin. Janne pääsi opiskelemaan
Massachusettsin Hampshire Collegeen, yliopistoon jossa yhä vaalittiin kuusikymmenluvun kriittistä henkeä. Mutta kehitysmaatieteen opinnot siellä tuntuivat yhtä kaikki turhan teoreettisilta. Janne oivalsi että voidakseen ehkä joskus olla avuksi kehitysmaissa, hänen täytyy pystyä auttamaan muutenkin kuin vain teorian tasolla. Puolentoista vuoden jälkeen Janne halusi ”kätensä multaan” ja lähti ensin harjoittelemaan orgaanisille maatilolle Irlantiin, sitten Suomeen Hauhon Viittakiven opistolle ja lopulta Snellman-korkeakouluun, jonka kaksivuotiselta biodynaamisen viljelyn linjalta hän valmistui vuonna 1996.

xxxx

Vaaalivuoden 2007 alkaessa Janne on biodynaamiseen luomutuotantoon ja –cateringiin erikoistunut puutarhayrittäjä Pernajassa Itä-Uudellamaalla. Hän on myös puheenjohtaja osuuskunnassa, joka on ottanut tehtäväkseen Isnäsin sahan historiallisen miljöön säilyttämisen, Pernajan kunnanvaltuuston ensimmäinen vihreä jäsen ja Vihreän liiton varapuheenjohtaja. Kiinnostus muuta maailmaa kohtaan ei ole vähentynyt. Janne on mm. Suomen biodynaamisen yhdistyksen edustajana mukana EU:n Leonardo-projektissa, joka tähtää yhtenäisen eurooppalaisen biodynaamisen ja luomuviljelyn korkeamman tason ammattiopetussuunnitelman luomiseen. Mutta kansainvälisen kiinnostuksen rinnalle on noussut halu osoittaa että kestävän kehityksen periaatteiden mukainen alkutuotanto, elävä maaseutu ja aito elämän laatu ovat yhdistettävissä ja mahdollisia Suomessa. Janne haluaa todistaa että nuoren aikuisen on Suomessa mahdollista olla vihreä yrittäjä, että on mahdollista, niin kuin sanotaan, toimia niin kuin opettaa. Ei vain puhein, vaan teoin, ja markkinatalouden ehdoilla eikä utopian maailmassa. Työtä siinä kyllä riittää, kellon ja viikot ympäri.

Miksi Janne pyrkii kaiken lisäksi vielä eduskuntaan? Hän uskoo että hänen kokemuksistaan voi olla hyötyä kun Suomi yrittää menestyä globalisaaation maailmassa ja samalla varjella ainutlaatuista luontoamme ja säilyttää maaseudun elinkelpoisuuden.

Vuoden 2003 eduskuntavaaleissa Janne sai 1780 ääntä, nyt hän saa valtakirjan neljäksi vuodeksi. Näin uskoo, monien muiden lailla

Yrjö Länsipuro

Yleisöä oli juuri sopivasti, hiukan vajaat kolmekymmentä, ja keskustelijat nauttivat kun saivat vaihteeksi jutella jostain hiukan syvällisemmästä kuin prosenteista, veroista ja rahansiirrosta.

On sääli, että tämäntyyppisiä vaalitilaisuuksia järjestetään niin harvoin. Luulisi äänestäjiä kiinnostavan, minkälaiset arvot ehdokkailla on vaalikoneiden mielipideryöppyjen takana.

Somalialaistaustaisen, Lapinjärvelläkin asuneen Batulo Essakin mukanaolo toi keskusteluun tuiki tärkeän perspektiivin. Afrikkalainen iloisuus ja tästä hetkestä nauttiminen ei todellakaan ole mikään myytti, sen Batulo todisti omalla olemuksellaan ja useilla esimerkeillään.

Kun hän kertoi Lapinjärvelle ajaessaan saaneensa Somaliasta puhelinsoiton, että hänen äitinsä taloon oltiin hyökätty ja hänen portinvartijana toiminut serkkunsa oli saanut tulituksessa surmansa, loksahti ainakin minun niin sanotut surut ja murheet kerralla oikeaan perspektiiviin.

Miksi aina käy näin? Miksi käytämme tämän rajallisen ja lyhyen elämämme pyörittelemällä päässämme täysin mitättömiä, suorastaan tekaistuja murheita, estoja, pelkoja ja kaunoja? Miksi tämän oppinen on niin vaikeaa?

Toisinaan tuntuu, että asennekysymyksissä tarvitsemme kehitysapua Afrikasta vähintään yhtä kipeästi Afrikka kaipaa sitä meiltä.

Itsekeskeisyys, kiireys, stressi sekä rahan, tavaran ja menestyksen himoitseminen pitävät meitä talutushihnassa niin, että emme ehdi elää, oli keskustelijoiden vankka mielipide. Tästä seuraa yksinäisyyttä, masentuneisuutta, itsemurhia, syömishäiriöitä ja alkoholisimia. Hyvinvointivaltiossamme valtio voi hyvin, mutta ihmiset huonosti.

Marja Mattlar kruunasi illan.

Mikä tekee keskustelijat onnellisiksi, oli keskustelutuokion viimeinen kysymykseni. Vastauksissa oli paljon yhteistä: luovuus, rakkaus, vapaaehtoistyö, oman vajavaisuuden tunnustaminen, toisten antaminen, kommunikointi, ystävät, lapset, mielekäs työ sekä – Batulon äidin tapauksessa – kymmenen vatsan päällä hyppivää lastenlasta.

Tästä on hyvä jatkaa. Ensin todeta, mikä tekee itse kunkin onnelliseksi, ja sitten pyrkiä sitä kohti.

Timo Virtala

Alotimme yleisestä asevelvollisuudesta. Kaikki ehdokkaat, Hannu Lehto (kd), Hans Christian Daniel (kok), Teemu Lahtinen (ps), Jaakko Holsti (kesk), Janne Länsipuro (vihr) ja Jussi Saramo (vas), olivat puolustusvoimien olemassaolon ja jonkinasteisen asevelvollisuuden kannalla.

Absoluuttipasifismin heikohkoa tilaa ideologioiden joukossa kuvaa, ettei yleisönkään – siviilipalvelusmiesten – joukosta noussut kuin muutama käsi kun kysyin, kuinka moni on yksipuolisen ja totaalisen aeistariisunnan kannalla.

Tauon jälkeen keskustelimme siviilipalveluslakiehdotuksesta, joka tullaan luovuttamaan uuden hallituksen työministerille kevään aikana. Kaikki keskustelijat olivat yksimielisiä, että aseistakieltäytymisoikeuden laajentaminen koskemaan myös kriisinaikaan on hyvä uudistus. Kyseessä on siviilipavelusajan pituuden ja jehovan todistajien suosimisen ohella asia, josta YK ja Amnesty International ovat Suomea moittineet.

Päivän paras uutinen oli, että nämä valtion budjettia viime kuukaudet ulkoa opetelleet kokelaat olivat sitä mieltä, ettei kolme miljoonaa ole suuri summa rahaa. Se on summa, joka sivaribudjettiin pitäisi lisätä (eli kyseinen budjetti pitäsi lähes tuplata), että siviilipalvelusmiesten asumisasiat saataisiin kuntoon. Käytännössä tämä tarkoittaisi valtion palveluspaikoille maksamaa noin kolmensadan euron kuukausittaista tukea asumiskustannusten korvaamiseen.

Videotykin heijastuksen kohdentaminen ei aivan kaikilta osin onnistunut.

Illan ilopilleri oli myöhästyneenä tilaisuuteen saapunut kokoomuksen ehdokas Hans Christian Daniel. Hän on saksalaissyntyinen siviilipalveluksen 60-luvulla suorittanut pappi, ja erottuu omaperäisen tyylinsä ja positiivisen asenteensa perusteella muista ehdokkaista kuin kukka lumisella kedolla.

Myös erimielisyyksiä ja väärinymmärryksiä mahtui iltaan. Kun kysyin, mikä on ehdokkaiden mielestä Suomen suurin turvallisuusriski tällä hetkellä ja kuinka todennäköinen on Venäjän sotilaallinen hyökkäys EU:hun, Hans Christian vastasi huomauttamalla painokkaasti, ettei EU:lla ole turvatakuita ja vaikka sellaiset joskus tulisivatkin, niihin ei tule luottaa.

Koska ilta ei ollut tarkoitettu minun mielipiteideni esittelyyn, en lähtenyt väärinymmärrystä tuolloin korjaamaan, vaan teen sen nyt. Kysymystä kirjoittaessani en ajatellut EU:n sotilaallisia turvatakuita, vaan globalisaation ylivoimaisesti parasta puolta, valtioiden välisiä yhä kattavampia ja monimutkaisempia riippuvuussuhteita, jotka tekevät sodat entistäkin kannattamattomammiksi.

Saksa ei kuuna päivänä tule hyökkäämään Ranskaan, eikä Ranska Saksaan. Yhtä kaukaiselta ja suorastaan typerältä tuntuu spekuloida Yhdysvaltojen, Kanadan, EU:n ja Japanin – joidenkin näiden välisestä sodasta. Tästä kiitos ja kunnia paitsi rauhantahtoisille, keskenäistä sovintoa korostavalle politiikalle, myös taloudelliselle riippuvuussuhteille.

Ateistit pitäkööt peukkuja ja uskovaiset rukoilkoot, että tälläinen riippuvuussuhde on kehittynyt tarvittavan pitkälle myös Yhdysvaltain ja Iranin välille.

Janne, Hans Christian ja Jussi.

Vihreiden Janne Länsipuro ymmärsi kysymykseni ja ilmoitti, että koska EU:n ja Venäjän välille tällainen riippuvuussuhde on kehittynyt, on sota niin kaukainen skenaario, ettei siihen kannata nykyisillä volyymeilla valmistautua. Hän on vahvasti valikoivan asevelvollisuuden kannalla, eikä ajatusta poissuleknut myöskään vasemmistoliiton eikä kristillisdemokraattien edustajat.

Jos siis äänestätte mainittuja pienpuolueita, saatatte tehdä minusta työttömän, sillä valikovassa asevelvollisuudessa miehiä kutsutaan niin pieni prosentti palvelukseen, ettei siviilipalvelusjärjestelmää enää tarvita. Enköhän minä jotain tekemistä keksi.

Timo Virtala

Tokihan sen arvasin, että kyseinen elokuva olisi vakuuttava. Pääosassa Yhdysvaltojen presidentinvaalit voittanut mies ja aiheena ihmisten aiheuttama ilmastonmuutos. Jälkimmäisestä sai minut vakuutetuksi jo peruskoulun biologian-maantiedonopettajani kahdeksankymmentäluvulla. Siitä huolimatta, ettei hänellä ollut käytössään PowerPointtia, internettiä, viimeisiä tutkimuksia eikä nostolavaa, jolla nousta osoittamaan ilmaston lämpenemistä osoittavan asteikon yläpäätä. Amerikkalaispoliitikon karismasta puhumattakaan.

Lapsikin ymmärtää, että luonnon järjestelmä on monimutkaisempi kuin ihminen pystyy koskaan ymmärtämään. Ja että tuossa monimutkaisessa järjestelmässä kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kun sorkimme yhtä kohtaa, vaikutamme toiseen, joka edelleen vaikuttaa kolmanteen. Siksi jokainen lajikuolema, jokainen mereen kaatunut öljytankkeri, jokainen ydinkoe ja jokainen ihmisen välinpitämättömyyden ja ahneuden ansiosta aavikoksi muuttunut metsä on liikaa.

Kuten elokuvan jälkeiseen paneelikeskusteluun osallistunut RKP:n Thoma Rosenberg huomautti, ilmastonmuutoksen vastaiset toimenpiteet, kuten energiankulutuksen hillitseminen ja metsien suojelu, ovat välttämättömiä, oli ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos totta tai ei.

Ja totta se on, siitä kyseinen elokuva saa vakuuttuneeksi viimeisetkin skeptikot. Rosenberg mokasi pahasti todetessaan, ettei ole asiasta täysin vakuuttunut. Tokaisu olisi ehkä saattanut jäädä vähäisemmälle huomiolle jossain muussa seurassa, mutta ei näin vihreässä, eikä ainakaan välittömästi tämän elokuvan jälkeen. Itse hän ei, hänestä riippumattomista syistä, ehtinyt elokuvaa tällä kertaa näke

Eeva Kauppinen

Viime kuukausina asiasta näyttää tulleen vakuttuneeksi myös Jorma Ollila ja Eero Heinäluoma. Terho Pursiaista ei miesten kaapista ulostulo juurikaan saanut hurraamaan. – Vasta nyt! hän huudahti omassa vaalitilaisuudessaan joitakin viikkoja sitten. – Tuollaiset vatipäätkö ovat tätä maata johtaneet kaikki nämä vuodet? hän huudahti. (Hän ei tainnut käyttänyt juuri tuota vatipää -termiä, mutta jotain sen suuntaista.) – Asiastahan on ollut päivänselvää tieteellistä näyttöä jo vuosikymmenet.

Eiliseen Janne Länsipuron vaalitilaisuuteen palatakseni kerrottakoon, että myös toinen paikalla ollut vieraileva poliitikko, sosialidemokraattien Eeva Kauppinen, mokasi vähintään yhtä pahasti kuin kollegansa. Hän perusteli ydinvoimamyönteistä kantaansa sillä, että energiankulutus tulee Suomessa kasvamaan.

Panelistin vetäjänä toimi Timo Noroviita 

Kommentti on ällistyttävän ajattelematon, sillä eikö elokuvan ydin juuri ollut, että toivoa on, että me ihmiskuntana voimme muuttaa asioita, jos vain tarpeeksi haluamme! Al Gore kävi läpi Amerikan ja Ranskan vallankumoukset, natsismin voittamisen, Intian itsenäistymisen, kuussa käynnin, Etelä-Afrikan rotusorron päättymisen, väkivallattoman vastarinnan voittokulun ja kommunismin luhistumisen. Ihmiskuntana pystymme suunnattomiin muutoksiin, jos vain panemmemme hihat heilumaan. Nyt on tullut aika suunnata yhteiset voimavaramme ilmastonmuutoksen hillitsemiseen. Ensimmäinen askel, jonka demaripoliitikon tällä tiellä voi ottaa, on siihen uskominen, että muutos on mahdollista.

Muutoksen aikaansaamiseen ei riitä yksi keino, kuten Al Gore elokuvassaan ja Janne Länsipuro omassa puheenvuorossaan toivat esille. Tarvitaan energiatehokkuuden lisäystä, panostusta uusiutuviin energianlähteisiin, uutta teknologiaa, maailmanlaajuistan tavarakuljetusten järkeistämistä ja kulutuksen vähentämistä. Viimeksimainittu ei ole hinta, jonka joudumme maksamaan, vaan mahdollisuus tehdä elämästämme entistä sisältörikkaampaa.

Timo Virtala

Maria Halonen

Tervetuloa rehelliselle tuki-illalliselle!

Heidi ja Janne tarjoavat reilua ruokaa ja politiikkaa Rehellistä ruokaa -keittokirjan hengessä 23.2 klo 19 Pasilan Rauhanasemalla.

30 euron hintaisia illalliskorteja voi tilata Maria Haloselta maria.halonen [ät] vihreat.fi tai 050 936 1607. Tilaathan korttisi keskiviikkoon 21.2. mennessä! Illalliskortti sisältää Jannen ja Heidin kokkaaman luomu-illallisen sekä ruokajuomat.

Tervetuloa viihtymään hyvässä seurassa!

Ehdokasnumerot muuten tulivat eilen, kannattaa laittaa korvan taakse numero 56. Äänestämällä sitä Uudenmaan vaaliirissä, saa seuraavalle kaudelle oman ehdokkaan eduskuntaan

Maria Halonen

Suuria tarinoita ei ehkä enää ole. Mutta sitä nyt vaan on asioita, joista ollaan puolesta tai vastaan. Musta ja valkoinen löytyvät yhä värikartalta.

Kun aarniometsät hakataan, niitä ei enää ole. Lajin sukupuuttoon kuoleminen on lopullista. Ilmastonmuutosta vastaan joko toimitaan tai siltä suljetaan silmät. Jos haluamme, meillä on keinot vähentää köyhyyttä. Joku maksaa aina vanhemmuuden kustannukset.

Älä piiloudu kyynisyyden taakse. Se ei muuta mitään, tekee vaan vallitsevan ideologian hyväksymisen helpommaksi. Unohda vesittyneet kompromissit. Älä ole harmaa, ole vihreä.

Kannattaa käydä surffailemassa.

Koska kampanjapäällikkö bloggasi eilen kuumehoureissaan, niin korjataan tuosta eilisestä, että ne Porvoon kiotobileet on siis huomenna Kioto+2 päivänä eikä vasta viikon päästä…

Maria Halonen 

Jos tämä keikka menee sivu suun, niin Jukkaa ja propagandaa on luvassa myös ensi perjantaina Porvoon Baarissa klo 20 -> Kioton sopimuksen synttärien merkeissä. Kioto+2 päivää vietetään Porvoossa jo päivällä: tarjolla herkullista ruokaa Lundin edustalla 14-17.

Tervetuloa! Ja ihanaa ystävänpäivää kaikille, pitäkää toisistanne huolta.

Maria Halonen

 Yrjö Länsipuro

Sattumalta vihreiden puoluesihteeri Ari Heikkinen oli osunut haastateltavien joukkoon. Ari kertoo tutkimuksen tekotavasta vihreiden kampanjablogissa:

“Satuin nimittäin olemaan yksi tuohon haastatteluun vastanneista ja olen aika tyrmistynyt: haastattelija tarjosi noin viisi vaihtoehtoa, kun olin vastannut aikovani äänestää vihreitä. Ja ne taisivat olla nuo viisi, jotka nyt ovat vihreiden listan läpimenijät. Ei siis kannata nuolaista ennen kuin tipahtaa. Eikä heittää kirvestä kaivoon, jollei tullut mainituksi tässä. Kannattaisikohan Taloustutkimuksella tsekata, mikä menetelmä haastatteluissa olikaan käytössä?”

Näinpä. Ei silti, hyviä tyyppejä kaikki meidän ehdokkaat, jotka menisivät gallupin mukaan läpi, itse voisin arvojen puolesta äänestää ihan ketä tahansa heistä. Saattaisi olla kuitenkin hauskempaa jos äänestäjät saisivat itse valita, eikä taloustutkimuksen haastattelija tai maikkarin toimittaja tekisi sitä heidän puolestaan…

Maria Halonen